torstai 9. helmikuuta 2017

Luovaa ilmaisua!

Tänään oli erillainen koulupäivä!
Pääsimme toteuttamaan luovaa ilmaisua eli siis juuri hyvää harjoitusta ja ideoita tulevaa työssäoppimista ajatellen joka alkaa siis kymmenen päivän päästä!
Sain tietää että omassa ryhmässäni on 4-5 vuotiaita. Olisin ehkä toivonut 0-3 vuotiaita mutta väliäkö tuolla.



Tänään siis maalasimme, muovailimme ja teimme satuhierontaa toisillemme!
Kivan piristävää vaihtelua tunnilla vain istumiselle.
Teimme ryhmien kanssa erillaisia tarinoita jotka sitten esitimme toisille. Meidän tarinassa seikkaili aavikolla ujo norsu, ujo susi, kiltti pesukarhu ja isokorvainen kissa.



Otin sitten tuon ison paperin johon olimme maalanneet mukaan kotiin, kun ajatuksenani oli että annan lasteni taiteilla siihen kaikkea kivaa ja sitten voidaan laittaa se vaikka seinälle.
No, jälleen kerran peremmin sanottu kuin tehty.



Kun samaan paperiin taiteilevat kuusi vuotias ja kaksi vuotias niin lopputulos on se että kaksi vuotias piirtää ympäri paperia niitä omia kaksi-vuotiaan-taiteilujaan ja kuusi vuotiaalla olisi hieno visio päässään jonka haluaisi oikein hienosti piirtää paperille niin eihän siitä yhteistyöstä tule yhtään mitään kun isoveli huutaa että pikkusisko pilaa hänen työn.
Niin äiti sitten puuttui peliin ja totesi koko idean olleen tuhoon tuomittu ja otti koko jutun pois.
Että sen pituinen se meidän luova hetkemme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti