Tänään se sitten alkoi. Nimittäin ensimäinen työssäoppiminen päiväkodilla.
Ensimäinen päivä siis takana.
Täytyy kyllä myöntää että aamulla vähän jännitti lähteä töihin.
Mutta aika pian paikanpäällä jännitys hälveni. Tämä hiihtolomaviikko on aika hyvä pehmeä lasku kun hoidossa on vähemmän lapsia.

Aamulla nappasin bussipysäkillä kuvan |
Aika luonnostaan mulla tulee lasten kanssa touhuaminen enkä sitä sillain arastele tai ujostele.
Sain kaikkia hauskoja kysymyksiä lapsilta, kovasti esimerkiksi mun suomalaisuuttani kyseenalaistivat.
Kysyivät olenko ulkomaalainen ja onko mun nimi oikeasti Jenna (jep se on virallinen nimeni) ja olenko aivan varmasti syntynyt Suomessa.
Miksi mulla on huivi päässä ja miksi en ota sitä pois, millaiset hiukset mulla on.
Yksi tyttö kyllä sitten kehuikin kovasti että mulla on niin kovin kaunis mekko ja huivi. Oli siis ihan vain perus musta abaya, kiitin kauniisti.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti