lauantai 4. maaliskuuta 2017

Kevättä kohti!

Se on maaliskuu ja mie starttasin kevään vaihtamalla kasveilleni mullat!
Tykkään kasvatella kasveja ja sormien multaan työntäminen on ihanan terapeuttista!
Monet kasveistani kuoli viime vuonna kun Marokossa olin monta kuukautta ja vasta alkusyksystä tulin takaisin Suomeen, mutta muutama on sinnikkäästi hengissä pysynyt, nuutuneita mutta hengissä ja näin kevään tullessa alkaneet piristymään ja uusia lehtiä puskemaan.



Tässä ensimäinen, viirivehka.
Se ei tällä hetkellä komea ole, mutta pieni ylpeyden aiheeni kuitenkin. Se nimittäin kesti kuukausien kuivuuden ihmeellisesti vaikka viirivehkan mullan pitäisi aina kosteana pysyä. Se oli kuolleen näköinen kun kotiuduimme, mutta kun kastelin, alkoikin se kasvattamaan uutta vihreää.
Tämän ostin aikoinaan yhdeltä naiselta ja se oli hirmuisen iso jätti ja aika huonolla hoidolla ollut, oli puoleksi kuivettunut. Raahasin sen suuressa altakasteluruukussa kävellen hiki huivissa kotiin kun halvalla sai :D Vaihdoin mullat ja jaoin kahteen osaan, toisen osan lahjoitin pois ja niin se piristyi ja alkoi kukkimaankin. Eli on viirivehkan elämä ollut koettelemusta tähän asti, mutta sitkeä sissi tuntuu olevan! :)


Sitten on peikonlehti joka sekin odotti hengissä. Se roikkuu simpukka-amppelissa keittiössä, roikkui jo aiemmin, mutta kasvoi niin nopeasti niin paljon että alkoi olla liian iso tuohon paikkaan, joten vaihdoin sen isoon ruukkuun olohuoneen lattialle, mutta siinä on kärsinyt pikkuisista kätösistä jotka sen lehtiä aika on käyneet repimässä, nyt leikkasin siitä osan ja laitoin taas tuohon amppeliin piristämään kettiötä.



Sitten on vuorossa posliinikukat joita oli useampikin, mutta nämä kaksi jotka hengissä olivat odottamassa. Ostin ne pistokkaina ja ovat aika hidaskasvuisia joten aika pieniä ovat vielä, mutta näyttää taas uutta pikkulehteä tulevan! Mun mielestä on ihanaa seurata keväisin ja kesäisin kasvien ja kukkien kasvamista.


Sitten ehkäpä lemppari kasvini. Pullojukka. Aiempi pullojukka oli kuollut, mies oli kastellut sen hengiltä joten ostin tämän uuden vanhan tilalle! Komean karski ulkonäkö!
Tälle ei tarvitse joka vuosi multaa vaihtaa, vain isompaan ruukkuun kun kasvaa isoksi.

Viimeisenä nukkumatti jonka ostin aivan kuivettuneena ja nuutuneena s-marketista nyt talvella, mutta joka piristyi ja on kasvanut hirmuista vauhtia!

Semmoinen mun kevään startti, mitenkäs muilla?
Seuraavassa postauksessa meinaan kirjoitella ajatuksia aiheesta, voiko lapsi olla mukana synnytyksessä ja kuinka paljon lapselle voi puhua seksistä?