Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa.
Elämä on myös hyvin hauras ja joskus myös hyvin raskas.
Koulu on tosiaan alkanut ja samalla on lähtenyt rullaamaan myös Sabrinin päiväkotielämä.
Taivaalla on alkanut näkymään aina välillä omituonen valoimiö, nimittäin aurinko paistaa siniseltä taivaalta.
Koulussa onkin jo kuukauden päästä tulossa ensimäinen työssäoppimisjakso, joka on päiväkodissa.
Aika lyhyitä koulupäiviä on ollut, mutta nyt on alkanut tulemaan kotitehtäviä joita sitten kotona teen hyvällä ajalla kun lapsetkaan eivät ole vielä tulleet kotiin.
Ja blogia on myös hyvä aina välillä muistaa kurkata ;)
Imetystukiäitiyden olen startannut käyntiin ja ensimäinen imetystukiryhmässä tukiäitinä olokin on koettu. Se oli kyllä lähinnä toisten tukiäitien kanssa keskustelua ja ajatustenvaihtoa kun tällä kertaa paikalle ei tullut muita kuin vain me tukiäidit lol.
Hyvin vaihtelevasti kuulemma käy porukkaa, joskus on kymmenen ja joskus neljä mutta kovin harvinaista kuulemma ettei olisi ketään.
Itse en ole aiemmin edes käynyt imetystukiryhmässä, nyt siis alan tukiäidin roolissa aina ryhmässä käymään.
Oletteko te käyneet imetystukiryhmässä? Millainen kokemus oli?
Mietin että onkohan monella äidillä kynnys lähteä tämmöiseen ryhmään?
Joskushan voi sattua niin kivasti että ryhmästä löytyy hyvin samanhenkisiä ihmisiä ja löytyä ehkä jopa ystävä. Ja jos ryhmä tuntuu kovin lämminhenkiseltä ja kivalta toisten äitien kohtaamispaikalta, saattaa ryhmästä muodostua sellainen johon mennään vain tapaamaan niitä ryhmäläisiä, vaikka ei mitään imetykseen liittyvää ongelmaa olisikaan.
Ja siis imetystukiryhmähän ei ole vain imetysongelmasta kärsiville tarkoitettu, ei todellakaan, ihan väärä luulo jos semmoinen luulo jollain on.
Imetystuki ryhmään voi tulla oikeastaan kuka vain, niin imettävä äiti kuin imetyksen jo lopettanut äiti, äiti joka ei ole imettänyt lainkaan, imettävän äidin lähipiiri, ystävät, puolisot, ihan kuka vain. Imetystukiryhmä voi olla paikka tavata toisia pienten lasten ja vauvojen vanhempia imetysmyönteisessä hengessä.
Tässä mammakeitaan hyvä teksti aiheesta kuka voi tulla imetystukiryhmään:
"Voinko tulla imetystukiryhmään?"
Että tämmöistä tänne kuuluu, tällä hetkellä koulua, vilkasta perhe-elämää ja siinä sivussa myös näitä imetystukiäidin hommia.

Tämmöisen ihanan piirrustuksen sain lahjaksi. Tuo Umeima täti olen minä ja tuo äiti on piirtäjän äiti :) |
Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa.
Muistan kun lapsena sain kortin parhaalta ystävältäni jossa luki tuo lause kun rakas lemmikkijyrsijäni oli kuollut.
Semmoista tänään blogin puolelle, nyt siirrynkin etsimään tietoa lastenhoitajan työn historiasta!
Mie olen käynyt useamman kerran paikallisessa imetystukiryhmässä. Aika vähän porukkaa ollut liikkeellä, mutta silti hyviä hetkiä vietetty :) Taaperoimetystuokioita :)
VastaaPoista