Matkani Marokkoon

Tässäpä kuvapostaus matkastani Marokkoon.

Matkalla tuli nähtyä paljon. Hienoja ja siistejä turistialueita, paikallisten arkea, köyhyyttä ja kerjäläisiä.
Elämää kaupungissa ja elämää pienessä kylässä jossa haetaan kaivosta vesi aasin kanssa.
Parhautta oli päivät rannalla!

Tästä se alkoi. Kuva marokonmaasta lentokoneesta.

Lähimoskeija. Miten suuri siunaus kuulla 5 kertaa vuorokaudessa rukouskutsu, Jumala on Suurin!

Granaattiomenaa

leikkipuisto

Perinteinen perjantai päivän ruoka: couscous. 

Agadir

Oliivipuu

Tiesittekö että islamissa sanotaan, kun aasi huutaa, se näkee paholaisen!

Arvaatko minkä eläimen pääkallo nähtiin?

kaktushedelmä. oletko syönyt?

aallot oli mahtavia!

miten ihana oli näissä maisemissa nauttia ihanaa capuchinoa!

näitä on ikävä!

Imetystarina

Tänään onkin epätavallinen aamu. 

Asukaspuisto on kiinni :D Joku henkilöstön suunnittelupäivä..

Meidän perus arkiaamut menee niin että vien Alin eskariin jonka jälkeen mennään Sabrinin kanssa asukaspuistoilemaan. Sabrin saa siellä leikkiä tuttujen kavereiden kanssa ja syödään siellä lounasta, ollaan siellä siihen asti kun Ali pitää hakea eskarista.

Eli se on hyvin tuttu rutiini Sabruskaisellekkin ja joka aamu odottaa että näkee kavereita puistolla.

No tänään rikomme rutiineja. Vau tosi extremeä lol.

Tultiin kotiin viettämään ihan relax aikaa. Kirjoittelen tämän blogi postauksen, Sabrin tissittelee.

Keittelen kahvia ja katson katsomattomat Emmerdale jaksot katsomosta. Luksusta.

Pari palaa pizzaakin on vielä jääkaapissa, kiitos ihanan naapurini, Allaah siunatkoon.

Imetystuen kurssin kotitehtävät voisi tässä myös tsekata läpi.

Aiheeseen liittyen, julkaisen tänne nyt oman tähän astisen imetystarinani, olkaapa hyvä.

Ajatuksia, kommentteja, feel free, kommenttikenttä on käytössänne :)

Imetystarinani
Tulin raskaaksi 18 vuotiaana vuonna 2010 ja 04.11.2010 syntyi esikoispoikamme. 
Tuolloin en tiennyt imetyksestä oikeastaan mitään muuta kuin rinta annetaan vauvalle ja se joko onnistuu tai ei onnistu. Äidiltäni olin kuullut ettei kaikilla naisilla vain tule maitoa, kuten hänelläkin oli maidontulo loppunut ja tämä on kuulemma normaalia ja asiasta ei kannata stressata.
Tiesin kuitenkin että haluaisin imettää.
Sairaalassa maito nousi hyvin mutta imetys ei onnistunut. Poika ei saanut rinnasta kiinni vaan raivostui aina kovasti. Ihokontaktista tai vierihoidosta sairaalassa ei puhuttu mitään, vauva oli suurimman osan ajasta omassa sairaalakärryssään. 
Hoitajat sanoivat että maitoa on pullosta annettava, en edes tiedä oliko tuo luovutettua maitoa tai korviketta. Uskoisin kuitenkin että luovutettua. Väliäko tuolla, osittainimetykseni päättyi kuitenkin parin viikon päästä.
Hoitaja otti vauvan ja tyonsi hänelle pullon suuhun. Itkin kovasti miehelleni että en halua että vauvalle annetaan pullosta ja haluaisin imettää, miksi se ei onnistu?
Olo oli surkea mutta pistin sen hormooneiden piikkiin. 
Kotiuduimme ja vauvalle annoin korviketta ja yritin imettää rintakumin kanssa. Kuitenkin se tuntui vaikealta eikä tuntunut onnistuvan.
Kotikäynnillä hoitaja kehoitti imettämään ja sanoi sen olevan parasta vauvalle, mutta ei kuitenkaan neuvonut miten. Olin aivan hukassa koko imetyksen kanssa. Sanoin että se ei onnistu, enkä jaksa

stressata asiaa. Imetys päättyi hyvin pian.
Vuonna 2014 raskauduin uudelleen ja 17.08.2014 syntyi tyttäremme. 
Taas tiesin että haluan imettää mutta edelleenkään tietoa asiasta oli vähän.
Taas sairaalassa maito nousi hienosti. Tällä kertaa vauva oli kokoajan vaippasilleen ihokontaktissa kanssani ja jostain sairaalan lappusesta luin miten ihokontakti on hyvä asia.
Vauva imi ahkerasti rintoja ja tällä kertaa se tuntui jotenkin niin oikealta ja helpolta. Tyttö nappasi rinnasta kiinni ja yhä yli kahden vuoden jälkeen roikkuu siinä kiinni. Ja niin saa roikkuakkin niin kauan kuin haluaa. 
Tytön ollessa viikon ikäinen, minulle tuli rintatulehdus, jonka uskon ainakin osittain johtuneen aluksi ehkä liian suppeasta imuotteesta joka pian itsestään korjaantui. Rintatulehdus meni ohi ilman että tarvitsi lääkärissä käydä.
Mutta sen jälkeen tuntui ettei maitoa tule riittävästi tytölle. Tyttö oli kovin tyytymätön vaikka kovasti rintoja vaihtelin imetyksen aikana. 
Taas itkin miehelle että taas imetys oli tässä, taas tässä käy niin että maito loppuu. En saa tuotettua lapselleni tarpeeksi ravintoa.

Silloin tyttö sai pullosta 40milliä korviketta. Hän joi sen ja sen jälkeen nukkui tyytyväisenä pitkän pätkän. Yllätys yllätys.
Suru puserossa lähdin kuitenkin internettiin etsimään tietoa imetyksestä ja päädyin imetyksen tuen facebook ryhmään johon minut hyväksyttiin heti jäseneksi ja jonne kirjoitin heti "suruviestin" siitä miten huono olo on kun maito taas loppuu.
Silloin ihanat naiset ryhmässä kannustivat ja sanoivat ettei maito voi vain loppua kuin seinään kun se on kerran noussut ja imetä, imetä, imetä vain paljon. Mitä enemmän rinnoista poistuu maitoa, sitä enemmän rinnat saavat viestiä maitotilauksesta ja maitoa muodostuu yhä enemmän. Kävin lukemassa myös imetyksen tuen nettisivun läpi ja sain paljon uutta tietoa ja varmuutta imetykseen. 
Pian "uinkin" jo yöllä maitolammikossa kun rinnat olivat jälleen täynnä maitoa. 
Mitään suuria vaikeuksia ei meidän imetystaipaleella ollut, tyttö¨on onnellinen pieni tissiposki ja vauvana kasvoi hienosti rintamaidolla, hän oli 6kk täysimetyksellä ja nyt 2v3kk vielä rakastaa kovasti mammia. Mammi on meidän nimitys rintamaidolle.
Haluan itse kouluttautua imetyksen tukiäidiksi, haluan tuoda naisille luottamusta itseensä ja luottamusta siihen että nainen on luotu niin että hän voi vauvansa ruokkia (toki tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta) luottamusta rintoihinsa, ne kyllä hoitavat hommansa! 
Meidän tissittelyt jatkuvat vielä.. Terveisin Umis ja Sabrin ja Ali esikoisemme joka on nyt isompana juonut rintamaitoa lasista ja todenut että nyt hän ymmärtää miksi sisko rakastaa niin kovasti tissiä!

Tämä onkin ainut oma imetyskuvani jonka julkisesti netissä julkaisen :)

Blogin herättäminen henkiin

Ajattelin taas kaivella blogin esiin ja katsella miltä tuntuisi kirjoitella taas tänne.
En kuitenkaan mitään pakkopullaa tästä ajatellut tehdä, vaan kirjoittelen silloin kun hyvältä tuntuu.
Viime postauksesta on jo iäisyys ja siinä välissä on kerinnyt tapahtua paljon.
Välissä kävin monta kuukautta Marokossa oleilemassa, kesän lopulla takaisin Suomeen ja Ali on aloittanut eskarin. Me Sabrinin kanssa ollaan asukaspuistoiltu ahkerasti. Nyt Sabrinille on laitettu päiväkoti hakemus, aloitan tammikuussa lähihoitajakoulun jos Luoja suo. Kivaa vaihtelua tähän kotiäidin elämään, kotiäitinä olen ollut vuodesta 2010. Olin silloin kokkikoulussa, jossa tapasin mieheni ja kun raskauduin, jätin kouluun eropaperit. Siitä asti olen kotona ollut. Silloin tiesin että kokkipuoli ei todellakaan  ole se ala mitä haluan työkseni tehdä. Mutta en myöskään tiennyt mitä haluaisin tehdä. Uskon että monella nuorella on vaikeuksia miettiä mikä ala kiinnostaisi. Nyt on ihanaa kun tietää mitä haluaa tehdä ja mitä alaa kohtaan palo on syttynyt.
Haluan kätilöksi. Haluan tehdä vauvoille napoja :)
Eli tästä lähihoitaja koulusta matka alkaa, ensin käyn sen ja sen jälkeen haen kätilökouluun. Se on unelmani.
Tällä hetkellä opiskelen imetyksen tukiäidiksi. Vielä on kurssikertoja käymättä, mutta jos Luoja suo, pian olen imetystukiäiti.
Mielestäni tärkeä asia ja haluan omalta osaltani edistää imetysluottamusta ja imetystietoutta naisissa.
Itse imetän vielä Sabrinia ja Sabrin saakin tissitellä niin kauan ku hänestä ja minusta se tuntuu hyvältä.
Joogaan olen myös rakastunut ja sitä harrastelenkin ihan vain omassa olohuoneessa.
Asiaa olisi paljon, mutta ehkä avaan asioita paremmin toisissa postauksissa. Tämä oli vain tämmöinen blogin herätys; haloo Umis on taas täällä!