perjantai 6. helmikuuta 2015

Kuulumispostaus



Kuulumispostausta tähän väliin. 
26 päivä tammikuuta Ali lähti babansa kanssa Marokkoon lomailemaan kahdeksi viikoksi, samana päivänä mä lähdin Ouluun vanhempieni luokse junalla. Tulin eilen, eli kolme päivää ennen miestä ja Alia. Kerkeän hyvin siivota ja leipoa niin on heidän sitten mukava palata Suomeen jos Allaah suo. Kamala ikävä tuli tottakai. Tämä on ensimäinen kerta kun olen Alista erossa näin. Ikävä on kova ja odotan vain maanantaita. Taitaa tämä olla mulle pahempaa kuin Alille, eipä se kerkeä edes puhelimessa mun kanssa puhua, kun hänellä on niin paljon siellä kavereita ja leikkimistä. Ihana Alin olla Marokossa, on hän niin monta kertaa kysynyt milloin mennään Marokkoon. Pääsee sinne lämpimään, vaikka sielläkin on talvi, vaivaiset 29 astetta tänäänkin :D kelpais itellekkin. 
Junamatkat Helsingistä Ouluun ja takas ovat piiitkiä varsinkin pienen vauvan kanssa. No kiitos Allaahille, Sabrin on oikein kiltti ja tyytyväinen vauva. 7 tuntia junassa istumista saa kyllä väsyneeksi ja eilen olimme Sabrinin kanssa kotona vasta ilta kymmenen aikoihin, suoraan nukkumaan menimme.



Oulussa oli mukavaa, näin pikkusiskojakin ja paria uskonsisarta joita en ole ennen livenä nähnyt, vain netin kautta. 
Oulussa kävin kirppareilla ja löysinkin sieltä Sabrinille vähän vaatteita. 6 kappaletta hyviä vaatteita ja hintaa kaikille vain 6,5 euroa. Hyviä löytöjä monesti tekee kirppareilta. Ja kasvikokoelmaanikin lähti Oulusta mukaan yksi uusi kasvi, hoya carnosa compactan pistokas, toiselta nimeltä "hindurope" on kuulemma aika hidaskasvuinen... 


Pullakahvilla käytiin uskonsisarten kanssa Oulun keskustassa olevassa kahvilassa, Makiassa.
Nämä löysin Espoon facebook kirpparilta 2,5e
Hyvät muoviastiat lapsille ja vaikka piknikille.
Löysin iihanat kukkaiset samettipöksyt, v.punaiset housut, nuo pallopöksyt, ihanan haalariasun ja bodyn ja paidan. harmi vain tuo pinkki paita onkin sabrinille vähän pieni..
Hoya carnosa compactan pistokas juurtumassa
Ja tälläinen siitä pitäisi kasvaa :)


Jaa mitäs muuta. Meidän Jussi-kissaa kävi melkein naapurissa aasuva ihana uskonsiskoni ruokkimassa ja kun kotiin tulimme, oli Jussi heti vastassa ja kehräsi ja nuoli kovasti, on varmasti ikävä ollut :) Jussi siis on tullut meille viime marraskuussa, eli ei ole  vielä kauaa meillä ollut, hän on 4 vuotias kolliherra, oikein ihana ja kiltti kissa.

Tässä meidän Jussi herramme jolle meinasin nimeksi vaihtaa Dingle, mutta sitten pidinkin Jussi nimen kun sen nimekseen tunnistaa.
Oulun toripoliisi
Niin ja kadotinhan minä puhelimenikin junamatkalla Helsingistä Ouluun. Unohdin sen junaan! Mutta onnneksi on kilttejä ihmisiä vielä ja joku ihana oli vienyt puhelimeni Oulun poliisiasemalle. Iso kiitos hänelle :) Muuten tämä olisi ollut kolmas puhelin jonka kadotan... :D


1 kommentti: